anatomiaa

Tein yllättävän löydön kun kävin läpi vanhoja diskettejä. Kymmenien päiväkirjatiedostojen seassa oli seuraavanlainen Word-dokumentti:

Mikä neiti Minkkisessä on vikana?

Neiti Minkkinen vastaa: En osaa istua tuolilla normaalisti, vaan jalkani ovat aina solmussa. Vaikenen tekemistäni virheistä ja toivon ettei kukaan huomaa niitä. Otan aina isomman pullan. Käyttäytymissäännöt eivät koske minua. Hurjistun jos minulta kysytään jotain mitä en tiedä. En ole kohtelias, olen ivallinen. Juon liikaa, syön liikaa, haluan liikaa. Olen ahneus itse.

Vanhojen päiväkirjatekstien lukeminen on melkoista hardcorea tällaisen julkisen, salailevan blogijutustelun jälkeen. Nettikirjoitteluvuosinani olen oppinut jättämään paljon sanomatta, mutta kaksi vuotta sitten, kuusi vuotta sitten mikään ei ollut liian salaista. Oli raastavaa lukea niitä mietteitä, molemmat katkelmat olivat ajanjaksoilta jolloin uskottelin itselleni että virheet, jotka aioin tehdä, olivat itse asiassa ainoa tie kulkea. Pelottavaa on todeta kuinka onnellisuuteni nousee ja laskee lämpötilan mukaan. Talvet ovat aina olleet pitkiä ja johtaneet jonkinlaiseen hulluuteen; kesäisin olen ollut lähes normaali, onnellinen jopa.

Mutta neiti Minkkinen syntyi talvella.

suolaa

En osaa enää nukkua. Liikaa kierroksia, ahdasta ilmaa ja oudoissa paikoissa vastaan putkahtelevia hämmentäviä hahmoja. En ole nukkunut kunnolla ainakaan viikkoon, mutta viime yö oli kaikista kamalin. Näin painajaisia punaisista howliittihelmistä ja havahduin jokaiseen ääneen, lapsen liikehdintään unissaan, janoon ja kuumuuteen ja lopulta nälkään, ja muistin unohtaneeni syödä. Olen koko ajan niin väsynyt, ettei ruoka maistu, edes kahvia ei tee mieli. Työpäivän jälkeen nukahdan ja pilaan yöuneni. Lähestyvä syksy kai sen tekee.

Eilen oli kummallinen päivä. Tänään on soinut Kauko Röyhkän Ainoa, siinä on jotain niin huvittavan tuttua.

Toisaalla huomataan, että kun avoimiin haavoihin kipataan suolaa, sattuu. Ei pitäisi jättää reunoja kursimatta; on niitäkin viiltoja jotka eivät arpeudu itsestään.