No hei! En meinannutkaan huomata teitä, muksut-puksut, sillä olin tuolla kaukana alhaalla, ihan autokannella asti, purkamassa vaarallista pommia alitajunnan paskarekan alta. Ei ole kuulkaas ihan hermoheikkojen hommaa se! Mutta nyt olen palannut keskuuteenne, siemailen sateenvarjodrinkkejä diskon baaritiskillä UV-valon loisteessa ja hymyilen loputonta hohtavaa hymyä koko yön, joka yö, satamasta satamaan, hetkutellen hekumallisia lanteitani ja kilisyttäen muovirenkaita ranteessani. Oi kuinka ihanaa on olla täällä kanssanne!
Kesä on tähän mennessä ollut aika tylsä, mutta kaksi edellistä olivat niin hienoja että odotukseni ovat saattaneet olla vähän turhan korkealla. Sinänsä vuoden kierto noudattelee omia lakejaan: kesän kynnyksellä pyörähti käyntiin parikin isohkoa prosessia, ja elämä muuttuu taas pian. Pääsin esimerkiksi opiskelemaan. Ala tuntuu oikeasti omalta, vaikka toisaalta helppohan niin on sanoa vielä tässä vaiheessa kun mitään ei ole oikeasti vielä tarvinnut tehdä. Katsotaan nyt.
Muitakin hienoja asioita on tapahtumassa, niistä ehkä myöhemmin enemmän. Olen alkanut taas uskaltaa, mikä pöytäkirjaan kirjattakoon. Unissani esiintyy kaikenlaisia kulkuneuvoja, laivoja ja junia ja busseja, lentokoneita ja -kenttiä, metrotunneleita, takseja, liukuportaita ja polkupyöriä, ja mahtavinta on se, että nykyään myös ehdin kyytiin joka kerta.
Opettelen pitämään muovista. Tunnistan enemmän hyönteisiä kuin ennen. Toivoisin omistavani kaikki Marc-Antoine Mathieun sarjakuva-albumit. Kuuntelen vanhaa suomalaista iskelmää. En ole koskaan pelännyt hämähäkkejä. Tiedän, mikä on muotia. En itse ole. Saan lahjoja ystäviltäni. Luulen, että minun pitäisi käyttää silmälaseja. En oikeastaan jaksa siivota. Menen nukkumaan.
lauantaina, kesäkuuta 28, 2008
tiistaina, kesäkuuta 03, 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
