ei haamua kummempi

Aivokemian muutoksilla on outoja seurauksia. Olen esimerkiksi ryhtynyt lukemaan neuleblogeja. Älkää peljästykö, tämä ei ole muuttumassa sellaiseksi. Olen kausittain innokas (jopa pelottavissa määrin, kysykää vaikka poikaystävältä!) mutta liian kömpelö ja suurpiirteinen neuloja, eikä tekeleitäni tohdi esitellä julkisesti. Suhtaudun asiaan rauhallisen punkisti: tärkeintä ei ole osaaminen vaan tekeminen. Neulominen (ja muutkin tekstiilityöt) on niitä harvoja toimia, joihin palaan yhä uudelleen vaikka tiedän olevani huono.

Muitakin asioita tapahtuu, tai jää tapahtumatta. En enää itkeskele turhaan, eikä olo ole kovinkaan toivoton. Hiukan turta ehkä, ja väsynyt, talvinen, arkinen. Jaksamaton. Epärunollinen ja tylsä. Pelottomampi, onneksi.

Huomenna palaan ihmisten ilmoille, tapahdun vähän itsekin.