30

Vietän syntymäpäivää kissan kanssa, odotellen kotiin miestä joka on luvannut tehdä minulle ruokaa. Olen kihartanut kutrini, pukenut ylleni sukkanauhavyön ja uudet sukat, taputellut silkkipuuteria kasvoilleni ja korkannut skumpan, tanssinut kynttilänvalossa lempimusiikin tahtiin helmat hulmuten ja nauttinut olostani.

Elämä on juhlaa tänään(kin), eikä ikä oikeasti ole mikään kriisin aihe. Uskallan paljon enemmän ja rakastan maailmaa ja itseäni paljon lempeämmin ja pyyteettömämmin kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten, jolloin minulla ei ollut juuri muuta kuin ruma tukka ja identiteettikriisi. En tiennyt, mihin kuuluin, ja luulin ihan vilpittömästi, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois. Vaikka en oikeastaan tiedä, oliko luulo omaa naiiviuttani vai vain ajan hengen mukaista ajattelun ahtautta. Minusta tuntuu, että tämän uuden vuosituhannen tärkein oivallus on se, ettei vanhaa tarvitse hylätä. Pyörän voi keksiä uudelleen, ja niin monella tavalla, mutta niille vanhoillekin pyörille on totisesti paikkansa tässä kaikkeuden koneistossa. Kaikkea koettua voi ja pitää hyödyntää, eikä enää tarvitse hävetä epämuodikkuuttaan, sillä kaikki on sallittua.

Onko se aikuistumista vai onko maailma todellakin avarampi nykyään?