Kun lopulta alkaa tapahtua, tapahtuukin niin paljon ja niin nopeasti ettei itse sitä käsitäkään. Joka vuosi niin käy, katkon kuolleita oksia tai ne tipahtavat itsestään. Niistä voi tehdä installaation tai rovion, tai ehkä molemmat. Liekki on kaunis.
Saan uskomattomasti virtaa siitä, että kävelen aamuisin halki kantakaupungin, asemalta työpaikalleni, katsellen kauniita kesäisiä ihmisiä. Helsinki tuoksuu ja on valoisa aina, eikä koskaan lopu kesken. Ja kesä on oma ulottuvuutensa, huumaava uni joka saisi jatkua ympäri vuoden. Kesällä olen eri ihminen kuin ikinä muulloin. Kesällä olen kevyt ja ilmava, hymyilen vain enkä välitä. On niin helppoa olla. Tahtoisin puhua samoin: suurin, pyörein, kuplamaisin lausein. Poksahtelevin sanoin. Pirskahdella. Maata nurmikolla, paljon mansikoita ja ihoa, ei vieläkään mitään sen enempää.
Olin eilen katsomassa Stellaa Tavastialla. Olen myyty, upea bändi, laulajalla ihana ääni, sanoituksissa oikeanlaista karheutta. Minut on helppo ostaa aidolla melankolialla. Eilisen jälkeen levyt kuulostavat vieläpä paremmilta, laulut ovat saaneet uusia merkityksiä. Tavallaan olen tänään surullinen, sillä jokin aikoinaan upea on nyt päättymässä. Tavallaan olen helpottunut, sillä oikeasti se päättyi jo kuukausia sitten.
Miksi otsikko?
Olen palannut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hei:)
Kun huomasin, että olit päivittänyt, kiirehdin äkkiä lukemaan! Sinua on aina ollut jotenkin hyvä lukea, pystyy eläytymään... No, kyllä sinä tiedätkin.
Kesäisiä päiviä!
Lähetä kommentti