toipilaisuus

Olen suunnitellut päivittäväni jo ties kuinka kauan, mutta en ole keksinyt miten aloittaa. Ja kas, ongelma ratkesi! Näin vaikeaa se oli!

On ollut hienoja päiviä ja huonoja päiviä, ja päiviä jotka ovat olleet vähän kumpaakin. Olen edelleen ollut pakahduksissani syksystä, on niin nautinnollista pukeutua aamulla lämpimästi ja ajella töihin uudella punaisella polkupyörällä (kyllä! nyt minulla on uusi pyörä!). Salilla kävin viime viikolla neljästi ja löysin jopa uneliaat ojentajalihakset olkavarsieni kätköistä, vaikka luulin hukanneeni ne iäksi - sunnuntain intensiivitreeni pullautti ne yllättäen takaisin oikeille paikoilleen. Tästä on hyvä jatkaa!

Perjantaina olin katsomassa ilotulituksia punaviinihumalaisena, ilta jatkui baarissa siiderin ääressä ja huipentui vieraspatjalla nautittuun kännipizza-ateriaan Espoossa. Aamuinen krapula veti heikoksi, ja jouduin taas kerran toteamaan ettei punaviiniä kannata nauttia niin monta lasillista että ylimääräiset pyrkivät takaisin ulos. Loput viikonvaihteesta vietin kiltisti kotisohvalla (jos ei sitä ojentajarääkkiä salilla lasketa). Idyllisen ihana syksyinen kotiviikonloppu: teetä, tv-sarjoja, kiinalaista ruokaa, kynttilänvaloa.. ja flunssa. Tietysti. Pää meni hetkessä tukkoon ja yö jäi kiduttavan vähäuniseksi.

Maanantain vielä sinnittelin toimistolla vaikka olo paheni koko ajan; tiistaiksi ja keskiviikoksi pyysin ja sain mahdollisuuden tehdä töitä etänä. Olisin varmaan saanut muutaman sairauslomapäivänkin jos olisin jaksanut lähteä terveyskeskukseen kalpeiden mummojen sekaan jonottamaan, mutta laskeskelin pääseväni vähemmällä kun otin pari kevyempää työtehtävää kotiin mukaan. Olisi ne pitänyt hoitaa tällä viikolla joka tapauksessa, ja letkeämminhän työskentely sujuu pehmeässä flunssalääkepöhnässä sohvan uumenista käsin kuin piukeassa kiirepaniikissa deadlinen kiristyessä kaulan ympärillä.

Nyt olo on jo melko mainio yskää lukuun ottamatta (myös ääni on asteen verran matalampi kuin tavallisesti, kuulostan ihan Muumimammalta). Töissäkin olin, tosin huomattava osa työajasta hupsahti Facebookin säätämiseen (kiitos nyt sitten tästäkin addiktiosta, arvon toverit!). Lääkitsen itseäni mustaherukkamehulla ja toivon että huomenna olisin jo tarpeeksi terve urheilemaan - neljän päivän liikunnattomuus tuntuu korvien välissä. Ärtyilen suotta ja mulkoilen, maailma nojailee tänään jotenkin liian huolettomasti olemistani vasten.

Huomenna siis toivottavasti luvassa tervehenkistä hikoilua ja kenties sen seurauksena nippu kauniisti jäsentyneitä, syvävenyteltyjä ja sulavaliikkeisiä ajatuksia!