keskiviikkona, elokuuta 29, 2007

elossa

Syksy on ihana! Aamulla on ihan oikeasti kylmä, kiedon ylleni huivia ja takkia, pyöräily ilman käsineitä ei tule enää kuuloonkaan, ilma on rapeaa ja raikasta. Olen kahdessa päivässä tehnyt kuukauden työt, ja sama virkistävä energisyys on jatkunut työajan ulkopuolellakin vaikka öisin nukun yhtä vähän kuin ennenkin. Hetken mielijohteesta pakkasin tarvittavat varusteet mukaani maanantaina ja kävin töiden päätyttyä uusimassa salijäsenyyteni. Tuntui hyvältä palata takaisin vanhalle vakisalille - yritin kaksi vuotta turhaan kotiutua erääseen kolkkoon liikuntakeskukseen, jossa kyllä oli monipuolista tarjontaa mutta tunnelmaa ei ollenkaan. Sitä paitsi, mihin tarvitsisinkaan kaikkia niitä jumppatyttöjen ja sählypoikien hyppelytunteja, kun oikeasti tykkään puurtaa omaan tahtiini punttiosastolla.

Taukoa on ollut, ja sen huomaa. Joka paikkaan sattuu, paitsi selkään. Tavoite on siis saavutettu, sillä selkäkivut minut liikkumaan ajoivatkin. Puukko on poissa!

Piti kirjoittaa jotain oikeasti erityistä, mutta en muista mitä se oli. Menen nukkumaan. Palaan asiaan.

Ei kommentteja: