keskellä

Ihanat, pimeät, lämpimät, upottavat elokuun yöt! Istun parvekkeella kynttilänvalossa pienessä kuohuviinihiprakassa ja kuuntelen Radioheadia. Jätin ihan tarkoituksella järjestämättä itselleni mitään menoja, olen niin kovasti odottanut tällaista omalle rauhalle pyhitettyä iltaa. Kukaan ei kaipaa, mitään ei täydy, mikään ei suuremmin huoleta. On hyvä olla näin, kiireettä, stressaamatta aamuherätyksestä, tarvitsematta miettiä kommunikaation kiemuroita. En voi ymmärtää itseäni väärin, en ainakaan tänään.

Toistan ehkä itseäni, mutta se sallittakoon: tämä on ollut hieno kesä. Edellistäkin hienompi. Sateista huolimatta. Alkukesän hämmentynyt, varovainen riemu vaihtui ensin keskikesän riehakkuuteen, sitten loppukesän täyteläiseen seesteisyyteen. Tämä aika vuodesta on suosikkini, valo päivisin niin rehevää, ilmassa muutoksen tuoksu; illat hikisyydessään kuin kiihkeitä syleilyjä. Ja yöt.. näihin öihin voisi kietoutua lopullisesti. Jos joskus yö on ihoa, niin elokuussa juuri.

Olen onnellinen tänään. Oikeastaan todella onnellinen. Jokin aika sitten elämässä oli liikaa täytymistä, epämääräistä pakkoa, itse aiheutettua toki, ja siksi kai tavallistakin jäytävämpää. Tällä hetkellä suurin osa kaikesta siitä rajautuu selkeämmin. Tavallinen työrutiini on tervetullut muutos entiseen. Ei tarvitse eikä edes kannata ottaa velvollisuuksia mukaan toimistosta; kahdeksan tuntia päivässä riittää niiden setvimiseen hyvin. Viimeksi kulunut vuosi oli toisenlainen, kaikki irtonaiset asiat ja tekemättömät tehtävät roikkuivat mukana koko ajan, enkä saanut niistä otetta kun en osannut aloittaa. Tai jos aloitinkin, lopettamisen kanssa tuli ongelmia, ja sitten väsyin. Nyt on toisin, helpompaa monella tavalla.

Sataa, mutta se ei haittaa. Viihdyn. Koti on pitkästä aikaa rakas, olen järjestellyt sitä uusiksi, siitä aina tietää että syksyyn ei ole enää pitkä aika: en halua täältä minnekään.