mahla

Rohmuan talvella menetettyä aikaa takaisin haltuuni vähintään kaksin käsin (miksei kuukauden bonuskorttitarjouksena koskaan ole irtokäsiä tai lisätunteja vuorokauteen?). En mitenkään tietoisesti pyri saamaan aikaan mahdollisimman paljon, päästän vain valloilleen sen mikä kauttani tahtoo maailmaan. Kaiken tekemisen lomassa käyn viisaiden ihmisten kanssa innostavia keskusteluja luovuudesta ja kyvyistä, tavoista nähdä ja näyttää; tehdä konkreettiseksi se mitä ei vielä hetki sitten ollut olemassakaan. Mikään ei herätä minussa suurempaa toiveikkuutta kuin luovuus. Vaikka eläisimme maailmamme raunioilla, se meillä olisi vielä. Niin kauan kuin luomme, emme voi tuhoutua (vaikka on toki pakko myöntää, että juuri tuhoamisessa olemme aivan erityisen luovia, paradoksaalista kyllä).

Öisin en saa nukuttua; näen valveunia ja eläviä maalauksia ja vaivun uneen vasta aamuyöstä. Näkyjeni hahmot ovat aina samanlaisia traagisia vaeltajia, jotka kuljettavat kiroustaan mukanaan lempeän kärsivällisesti kuin kantaisivat lasta, kunnes tien päässä kaikki muuttuu. On ehkä hyvä merkki, että valveilla näen vahvempia kuvia kuin unissani, mutta kun nukkuakin pitäisi..

Valveminäni riipii päivän mittaan keskustelurönsyjä talteen, kahmaisee loputtomasta puhepensaikosta mehukkaimmat tertut inspiraatioämpärin täytteeksi ja lähettää koko paketin sähköpostilla myöhemmälle itselleni yön aikana perattavaksi, maisteltavaksi ja mehustettavaksi. Aamulla väsyttää, mutta hedelmäinen, kirpeä maku väreilee yhä mielen pinnalla. Maku!

Ihan oikeastihan asiat eivät ole ensiluokkaisen erinomaisessa järjestyksessä, mutta voivatko ne koskaan kovin pitkään ollakaan? Termodynamiikan toinen pääsääntö on armoton mutta lohdullinen niin kuin koko universumi itsessään. On taas varaa tunnustaa, että elämä ei ole muuta kuin sarja hapuilevia yrityksiä luoda pysyviä rakenteita toivottoman kaoottiseen maailmaan. Haastava tehtävä, mutta ei ole niin vakavaa vaikka omat rakennelmani sortuisivat aina uudestaan (ja väistämättähän ne tekevät niin). Jos en selvittelisi näitä solmuja, olisin epäilemättä sotkenut asiani jollain toisella tavalla, ja uskon tuntevani itseni sen verran hyvin että voin vilpittömästi sanoa olevani kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen.

On kevät, aion ostaa ohuet sukat ja pysytellä valon puolella kuohujuomineni. Aurinkoista ja kevyesti sokeroitua vappua kaikille! Olkaa kilttejä toisillenne.