kuohu

Järjetön päivityslaiskuus vaivaa. Ajatukset sinkoilevat kuin pudottaisi rasiallisen neuloja kivilattialle (minkä olen muuten tehnyt hiljattain, paitsi että lattia oli muovia), missään ei ole muotoa edelleenkään. Valon vaikutus tuntuu, saan lähes maanisia puuskia: ompelin kahdessa viikossa kahdeksan laukkua; en nyt mistään erityisestä syystä, sattuipa vain laukuttamaan. Nautin väreistä ja niiden yhdistelemisestä aivan tolkuttomasti, silmät suorastaan ahmivat herkullisia väriliittoja: pinkkiä ja vihreää, oranssia ja mustaa, vihreää ja mustaa, ruskean sävyjä. Sielu syöksee syövereistään uusia ideoita, kaikkia ei edes ehdi kirjata ylös.

Ompelemisen lisäksi olen alkanut taas nauttia ruoanlaitosta, istunut ystävien kanssa laulamassa aamuun asti, havainnut vihdoinkin kaipaavani piirtämistä, käynyt elokuvissa ja teatterissa, tilannut veljeltäni kitaran lainaksi ja ostanut siihen kieletkin valmiiksi, nähnyt hurjan symbolisia unia, juonut punaviiniä – ja myös valkoviiniä, sillä kesä on jo nurkan takana – sekä tuntenut kuohuvan kevätvoiman nousevan talviuneliaisuuden lamaannuttavan paksun peiton alta.

Olen myös vaivihkaa ohjaillut ystäviäni uusien musiikkielämysten pariin. Kyllä ne nyt ymmärtävät, että Regina Spektorilla on paisuva, poksuva, raapiva, kietoutuva, muhkea, mehukas ja rajattomasti muotoutuva barbapapaääni tai että Ville Leinosen ääni tuntuu korvissa ja sielussa samalta kuin iholla tuntuu lämpimänä kesäaamuna karhealta laiturilta alastomana ilmanlämpöiseen, peilityyneen veteen solahtaminen.

Pakotettuna olen myös ajatellut tulevaisuutta, mutta en kovinkaan toiveikkaasti. Työsopimus päättyy kesäkuun lopussa, jatkoa ei ole luvassa. Ei aavistustakaan, mitä aikoisin. Saa ehdottaa!