Päivällä oli jo hetken voitonriemuinen olo. Olin yllättäen saanut kirjoitettua puoli sivua esseetä, joka piti palauttaa viime vuoden syyskuussa. Sitten sanat loppuivat, ajatus katkesi ja karkasi, hartiat lysähtivät ja kaikki kirjoittamani alkoi vaikuttaa absurdilta keikaroinnilta. Tekotaiteellista paskaa, sanoisi joku. Loppupäivä valui käsistä, lopulta kyynelinä jo. Illan hämärtyessä alkoi kiukuttelu. Tahtomattani, mutta yllättävän määrätietoisesti, vähitellen - se menee aina niin - karkotan kaiken hyväntahtoisuuden maailmastani.
Ruukussani on pelkkää multaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti