Viime viikko oli vähän kehno, mutta sen pelasti (edellisessä postauksessa markkinoidun Polkadot Cadaverin lisäksi) mahtava lauantai-ilta Libertéssä. Sydän, sydän rokkasi jälleen kerran niin että hiki lensi. Niin ja veri. Lavalla suoritettu rituaalimurha nauratti enemmän kuin mikään muu vähään aikaan. Pompittua ja riehuttua tuli pitkästä aikaa oikein kunnolla, ja vähän pakkokin oli kun kerran eturiviin oli pitänyt ängetä. Kaiken kaikkiaan ilta oli erinomaisen riehakas juuri sellaisella vinoutuneen hyväntuulisella sydärimäisellä tavalla, mutta eipä tuon bändin keikoilla koskaan tee mieli murjottaa muutenkaan.
Jos olisin selviytynyt loppuyöstä ilman venähtänyttä nilkkaa ja kadonnutta puhelinta, olisi riemua riittänyt ehkä useammaksikin päiväksi. Nilkka onneksi on palautunut jo lähes ennalleen, mutta puhelinta ei ole löytynyt edelleenkään - on kai uskottava, että se on varastettu. Harmittaa toki, mutta ei jostain syystä ainakaan vielä ihan niin paljon kuin kuvittelin. Tympeimmältä tuntuu ajatella, että kaikki ne henkilökohtaiset, tärkeät tekstiviestit ovat nyt jossain, väärissä käsissä jopa ehkä - mutta toivottavasti ne on kuitenkin tuhottu.
Tänäänkään ei ollut erityisen hyvä päivä, mutta se parani kun pääsin kotiin ja löysin eteisen lattialta tärkeää postia. Ensikuuntelulla levy vaikutti lähinnä kaoottiselta, mutta illalla, kun olin sekä eliminoinut tiski- ja pyykkivuoren että taistellut yliväsyneen, mekastavan lapsen sänkyynsä, otin lätyn uusintakuunteluun.. ja nyt se taitaa soida neljättä kertaa. Ja hyvä se on! Vähän erilaista äänimaisemaa taas, mutta toimii. Kyllä tällä kevään yli mennään!
Millaista elämä olisikaan ilman musiikkia? En taida haluta tietää.
Laitetaanpa loppuun vielä video, jonka joku ihana ihminen on kuvannut lauantaina:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti