AVOIN TOIMI -työpaikkailmoitus-

Haetaan aktiivista, luovaa aakkosjohtajaa. Tehtävänäsi on luoda mielentiloja ja maalailla sanojen välityksellä haluttuja kuvia tajuntaan. Palkka maksetaan närkästyneiden, liikkutuneiden ja hämmentyneiden lukijoiden reaktioilla. Työn luontaisetuihin kuuluu saada vihat ja ihailu niskaan sattumanvaraisesti yleisön mielentilasta riippuen.

Päiväsi koostuvat rehellisestä itsesi nolaamisesta ja omien haavojesi julkipurkamisesta. Sinulta odotetaan kokemusta kiehtovista jutuista ja hypnoottisesta sanan säilän heiluttelemisesta.

Vastaukset pyydetään lähettämään angstisen draivin johtajalle (aka Ash:lle), lisätietoja voi kysyä visuaalisen ilmeen vastaavalta (aka.Nti.Minkkiseltä). Haastatteluun tulee kutsu telepaattisesti ja lopullisista valinnoista tiedotetaan täyden kuun aikaan uhrikiven luona.

Hakemukseen pyydetään liittämään mukaan muutamia lempikirjaimia vapaavalintaisessa järjestyksessä. Kirjaimia ei palauteta hakijoille.

disclaimer:Kirjaimia saatetaan käyttää kaupallisessa tarkoituksessa myös syndikaatin muissa foorumeissa. Kirjainten järjestystä saatetaan muuttaa ja niitä saatetaan myös poistaa lopullisesta julkaisusta. Kirjaimia ei lisätä, käytämme vain olemassa olevia kirjaimia.

KÄVELEVÄT ÄÄLIÖT

Miten joku voi arvostella ja kritisoida omaa (avo)puolisoaan tai (tyttö/poika)ystäväänsä? Siis ainakaan ilman, että se perustuu analyysiin tai faktoihin. Kuinka usein äijät puhuvat akoistaan? Kuinka usein ämmät nurisevat siitä kuinka ukko vaan makaa sohvalla eikä tee mitään hyödyllistä? Tai kuinka usein haukumme kaikkein läheisintämme tyhmäksi/huoraksi/miksi tahansa...

Se mikä tästä tekee käsittämättömän yhtälön on se, että miksi sitten kukaan on parisuhteessa vitun nalkuttavan akan kanssa tai miksi joku menee naimisiin lihavan penkkiurheilufanaatikon kanssa joka haisee usein pitkään marinoituneelle hielle?

On hämmästyttävää, että kukaan ei kyseenalaista näitä "täydellisiä" jotka "suuressa armossaan" vuodesta toiseen sietävät hitaampaa/hölmömpää/vaikeampaa kumppaniaan. Mitäs järkeä siinä on?

Löis vittu hynttyynsä sitten yhteen jonku yhtä täydellisen kanssa...

Hyvinkin kattava lista ihmiskunnasta

Seuraavaksi listaan ihmistyyppejä, suurin osa ilman perusteluja, ainakin toistaiseksi. Voihan olla, että joskus kerron perustelutkin, mutta ne taitavat olla kuitenkin liian ilmeisiä, jotta sille olisi todellista tarvetta. Tai voihan olla listaan perustelutkin joskus. Tai jonnekin. Ehkä alitajuntaani, josta ne on varsin kätevästi luettavissa, jos on telepatiaan taipuvainen.

ÄRSYTTÄVÄT IHMISTYPIT:

(satunnainen järjestys)

-Ne jotka pätee, oli syy mikä tahansa. Lähinnä merkki epävarmuudesta.

-Menestyvät citysinkut, surullisia tapauksia pinnan alla.

-Toimittajat, jotka haastattelee toimittajia.

-Kriitikot, jotka eivät analysoi vaan jotka kertovat juonen 14-vuotiaan kypsyydellä ja saavat siitä vielä palkkaa.

-Tekopyhät, jotka tietävät aina paremmin kuinka asioiden pitäisi olla.

-Rutisijat/marisijat/itkijäeukot

-Yliaktiiviset ja riehuvat lapset

-Edellä mainittujen vanhemmat

-Jonoissa etuilevat

-Homot, joiden on vaan pakko tulla ulos kaapista (miksi kukaan hetero ei koe pakottavaa tarvetta ikinään kertoa kovaan ääneen heteroudestaan..?)

-Ahneet, henkisesti ylipainoiset ihmiset.

-Haaveilijat, jotka ei uskalla toteuttaa itseään.

-Liian suuret luulot itsestään omaavat ylpeilijät.

-AamuTV:n tekopirteät isännät/emännät.

-Sivistyssanoilla keekoilijat.

-Talojen valtaajat (mä itseasiassa suunnittelen vastavaltaamista, siis että valtaan jo vallatun talon klassisen musiikin kuuntelua varten).

-Muotikasvissyöjät (Huom.eri asia kuin aito kasvissyöjä!).

-Vain yhtä musiikkilajia kuuntelevat ahdasmielet.

-Miehet, jotka vastustaa aborttia (kuinka niillä voi olla näkemystä siihen asiaan???).

-Naispappeuden vastustajat (kuka vaan voi tulkita raamattua haluamallaan tavalla, ilman että varmuutta totuudesta saadaan kuitenkaan).

-Homouden vastustajat raamatun perusteella (vittu siellä raamatussa kielletään niin moni muukin asia, että miks ne tarttuu just tohon kohtaan, ettei vaan olis jotain kiellettyjä tunteita omalla kohdalla...)

-Omasta uskostaan vakuuttuneet lahkolaiset (Jeesus oli muuten by the way juutalainen, ei helluntalainen, ei jehova, ei ev.lut:kaan...)

-Pikkuvarkaat, come on, lopettakaa puuhastelu ja tehkää ISOSTI ne keikat, näpistely on mielikuvituksen puutetta!

-Itsetuhoiset narkkarit (joo, ne tarvis apua, mutta kun niitä ei kiinnosta muu kuin päihtyminen).

-Sukupuoltaan vaihtavat ihmiset (ei se elämän onni ja tarkoitus nyt voi vehkeestä olla kiinni).

-Laiskat paskiaiset työpaikoilla.

-Munattomat poliisit (Huom.naispoliisit on jees, if you know what I mean).

-Kelan ja työkkärin henkilökunta.

-A-Katsastuksen henkilökunta.

-Pankkien henkilökunta.

-Jone Nikula, voiko enää julkisuudelle kipeempää ihmistä olla? (ret.kys)

-Tietyt tyttöystävät, jotka jättää.

-Ne tyttöystävät, jotka ei älyä jättää, vaan pitää itte tehä se "likainen työ".

-Mikko Alatalo.

Mutta jottei totuus unohtuisi, on myös olemassa seuraava luokkajako.

MAHTAVAT IHMISTYYPIT:

(satunnainen järjestys)

-Kesäteatterin näyttelijät, koska tahaton komiikka on parasta.

-Kauniit tytöt, niitä ei ole liikaa koskaan.

-Rennot, mutta viisaat ihmiset.

-Hyvin kasvatetut lapset, jotka osaa käyttäytyä.

-Edellä mainittujen aerobiccia harrastavat YH-äidit.

-Ne jotka ihailee mua (pakko jossain on olla edes yks semmonen!!!)

-Supersankarit, Batman etunenässä.

-Suhteellisuudentajun omaavat.

-Rohkeat, jotka uskaltaa tutustua uusiin ihmisiin.

-Aidosti hymyilevät.

-Suuri osa ystävistä ja pieni osa sukulaisista.

-Timo Jutila

Meillä menee vähemmän kuin sekuntti...

Kuinka nopeasti sitä oikeastaan tekee päätöksen siitä minkälainen toinen on?
Ja nyt ei puhuta mistään ensivaikutelmasta ja siitä kuinka tärkeää on olla niin vitun hehkeä ja herttainen kun tapaa jonkun ekaa kertaa (ei siis mitään sellaista että pitää puristaa kättä reippaasti, mutta päästää myös irti viimeistään kuudenkymmenen sekunnin kuluttua aloittamisesta).

Vaan nyt on asialistalle nostettu sellainen seikka, että kun me joudumme aina mukauttamaan oman käyttäytymisemme sen mukaan mitä meidän kaikkein läheisimmät meiltä odottaa. Eli itse asiassa, nyt on kyse ihan päinvastaisesta asiasta kuin ensivaikutelma.

Tarinamme on siis nyt ainaisvaikutelmasta ja siitä kuinka olemme sen vankeja. Me olemme luoneet jonkun roolin itse itsellemme ja me noudatamme sitä orjallisesti, koska ne meille kaikkein läheisimmät sitä meiltä odottavat ja loukkaantuvat, jos poikkeamme totutuista kaavoistamme.

Ajatellaan vaikka niin tätä, että kuinka 99%:a ihmisistä on ihan saatanan rasittavia humalassa, mutta kukaan ei pidä omaa parasta ystäväänsä todella super-nolona tapauksena. Ei, päinvastoin meillä on tapana vain naureskella, että menipä överiksi...

Mutta eikö olisi aika myöntää, että se kaikkein läheisin voi olla joskus todella kiusallinen tapaus.

Ja kun tämän saa myönnettyä itselleen voi myöntää sen, että on mitä todennäköisintä, että itse syyllistyy samaan.

Mutta tämä onkin se ratkaiseva hetki. Ystäväsi saattaisi jättää sinut makaamaan omaan oksennukseesi, koska olet niin säälittävä yksinkertaisesti, mutta niinhän ei käy koskaan...

Ei vaan ystäväsi pelastaa sinut, vaikka hänellä olisi ollut mahdollisuus nähdä kuoresi taakse ja todistaa millainen surullinen paskiainen sinusta on tullut. Samanlainen kuin kaikista muistakin.

Tuo kovin humala huipussaan on se totuuden hetki, olet liian sekaisin teeskennelläksesi ja näytät koko maailmalle sen millainen sinä oikeasti olet.

No melkein koko maailmalle... Muu maailmahan jättäisi sinut ansaitusti makaamaan lasinsirujen keskelle, mutta se kaikkein läheisin pelastaa sinut, koska kuvittelee, että sinussa on jotain pelastamisen arvoista.

On raskasta myöntää olevansa samanlainen lämmin ja hengittävä jätesäkki kuin kaikki muutkin.

Lakkaa teeskentelemästä.

Säälittävässä elämässäsi ei ole mitään pelastettavaa, mutta ole edes rehellinen.

miten

Mistä tietää, ovatko unelmat omia, kannattaako niitä tavoitella? Usein käy niin, että päämäärä onkin väärä, joltain toiselta varastettu mielikuva, haave jostakin sellaisesta mitä itselle ei ole eikä voi olla olemassakaan. Mistä tietää, mitä oikeasti tahtoo? Kaikki mahdolliset elämät käyvät mielessä välähdyksinä, mikään niistä ei tunnu omalta ja kuitenkin haluaisin elää jokaisen niistä.

Olen nähnyt viime aikoina poikkeuksellisen ehjiä unia, joissa elän juuri oikeaa elämää ja olen onnellinen. Tuskin ne enneunia ovat.

Onko onni vain loputon uni?

hei,

hanki parempaa luettavaa.

Ei muuta.