Tänään on ruma päivä. Miksi edes herätä kun ei jaksa kantaa sitä painoa. Mikään ei muutu, mitään ei tapahdu.
Apatia, stressi, sulkeutuminen. Tukka lähtee päästä, kasvot harmaantuvat, notkeus on vaihtunut velttouteen. En jaksa huolehtia itsestäni. En saa pakotettua itseäni liikkeelle. Ulkona on kylmä.
Mitä tapahtui sille päättäväisyydelle, joka tämän junan potkaisi raiteiltaan? Sille varmuudelle ja elämänhalulle, joka imuroi ja järjesti ja otti selvää ja uskalsi? Joka irtisanoi vuokrasopimuksen ja luotti siihen että jotenkin kaikki järjestyy? Mitä tapahtui voimalle ja vimmalle?
Jos mitään ei tapahdu, en minäkään tapahdu. Ryömin takaisin apatiaani, annan kasvojeni valahtaa. Antaa olla. Energia ehtyy, mutta vankilani on ikuinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Löysin sinut ystäväni blogin kautta. Älä anna periksi ja hyvä että jaksat kirjoittaa, ymmärrän senkin kun aikaisemmin kirjoitit ettet kirjoita niin kuin haluat vaan niin kuin osaat. Minusta kuulostaa silti hyvältä ja pelottavan lohduttavan tutulta.
Pohjan kautta pitää kai käydä jotta näkisi ylöspäin tai edes vähän eteenpäin. Nurkan taakse, sinne missä kaikilla muilla tuntuu olevan hauskaa ja ovat inhottavan pirteitä ja saavat aikaiseksi kaiken sen minkä tiesin jo ajat sitten. Senkin varkaat! Onko tämä katkeruutta vai lohduttomuutta? Onneksi elämme omassa päässämme vain.
On vaikea löytää oikeita sanoja, mitä lienevätkin. Ja vaikka en tunne sinua, tuli olo, että voi kuinka voisin jotenkin piristää..
Mutta asiat on pakko käydä lävitse vaikka se sattuu ja on juuri nyt vaikeaa, ilman sitä tietä ei vaikeuksien yli voi kasvaa. Pieniä askelia, oivalluksia. Tahtoa. Jaksamista. Valojen ja varjojen tanssia, ilman yhtä ei ole toista.
Nyt on varmasti vaikeinta, kuin yksinäisyyden tunteet iskevät päälle ja sisällä on epävarmuutta, ehkä pelkoa. Mutta on varmasti syitä, jotka tuovat takaisin sen voiman ja vimman. Varmasti.
Mahtavaa, jo kaksi lukijaa!
Pohjan kautta on kuljettava, se on varmaa. Onneksi olen aika huono saalis depressiolle, innostun liian helposti uusista mahdollisuuksista enkä jaksa rypeä pitkään. Toisinaan niinkin käy, mutta luulen että ne ajat on ohi toistaiseksi, kunhan tästä pääsen.
Alkaisi vain se oma elämä..
Lähetä kommentti