notkahdus

En koskaan nuku selälläni paitsi vahingossa, ja siihen on syynsä. Jos sattumalta nukahdankin, herään tavallisesti hetken kuluttua tukehtumisen tunteeseen. Toisinaan en herää vaan näen painajaisia koko yön. Nämä painajaiset ovat aivan omaa luokkaansa, tulvillaan viekkaasti hymyilevää levotonta uhkaa, riemunkirjavaa kaaosta ja räikeää kauhua. Niistä herää hikisenä ja henkeään haukkoen, eikä seuraavana päivänä tunne oloaan lainkaan levänneeksi.

Viimeöinen uni oli hirveimpiä koskaan. Minulla oli suhde vieraaseen mieheen, mikä sinänsä ei vielä ollut kamalaa, vaikka tunsinkin tukahduttavaa syyllisyyttä harhapoluille joutumisestani. Pahinta oli se, että en pystynyt muistamaan, miten olin hänet luokseni pyytänyt. En kyennyt mitenkään palauttamaan mieleen tapaamistamme ja siihen johtaneita seikkoja, enkä tiennyt mitä ensikohtaamisen jälkeen oli tapahtunut. Tiesin vain, että olin sotkenut asiani pahemman kerran. Lopulta ajoin hänet pois, niin luulin, panin päähäni mustan huivin ja tanssin villisti laulaen samalla kimeällä äänellä nuotin vierestä kaameaa laulua jossa puhuttiin jotain sielusta, en muista tarkalleen. Yhtäkkiä tajusin, että mies oli kylpyhuoneessani, istui ammeessa, eikä ollut ollenkaan lähtenyt. Häpeä rysähti niskaani kuin raivo, yhtä tuhoisin seurauksin. Oivalsin tulleeni hulluksi! Tajusin tehneeni asioita joista en muistanut mitään, en yhtään mitään, ja että olin koko ajan kuvitellut toisenlaisen elämän. Olin käyttänyt sijaismuistia omani sijaan. Mikään ei ollutkaan niin kuin olin olettanut!

En ole ehkä koskaan kokenut mitään yhtä pelottavaa kuin tuo tunne. Mihin voi luottaa, jos omaan mieleensä ei voi? Vapisin kauhusta, mutta toisaalta hulluus vapautti tavallaan hieman. Kiipesin ammeeseen punainen mekko ylläni ja mustat sukkahousut jalassani, käperryin alastoman miehen kylkeen ja kerroin hänelle, että en ole ollut täysissä järjissäni ties kuinka pitkään aikaan. Hän hymyili sen näköisenä, että oli kyllä tiennyt sen jo.

Seuraavaksi kuljin huoneissa, huoneet olivat täynnä ihmisiä jotka eivät pitäneet minusta, astuin heidän ohitseen, kiersin taloa. Tulin lopulta isoon, lähes tyhjään saliin, jossa paras ystäväni istui lattialla Regina Spektorin kanssa. Ohitin ystäväni kopeasti ja liimauduin Reginan kylkeen. Hän ei ollut kovinkaan innostunut minusta, ennen kuin kaivoin esiin muistikirjani, jonne olin taiteillut eräänlaisen värikkään lautapelin, jonka teema oli jotain tyyliin "miten pilasin elämäni". Yhden ruudun aiheena oli juuri Regina Spektor. Näytin sen hänelle, ja hän innostui siinä määrin että vaihtoi kitaraani hopeiset kielet ja viritti sen. Myöhemmin hän tuli vielä oven taakse ja toi minulle Regina Spektor -logolla koristeltuja arpakuutioita ja plektroja; vihreitä ja sinisiä ja pinkkejä. Olin pökertyä ihastuksesta. Mutta sitten aloin selittää Reginalle, kuinka olen itse asiassa tullut hulluksi ja tärvännyt kaiken. Ja sitten nolostuin ja poistuin tilanteesta. Ja heräsin, hikeä valuen. Kaikkia jäseniä särki. Oli vielä yö.

Tiedän nähneeni unta, sillä minulla ei ole kylpyammetta eikä kitaraa.