Olen kuunnellut Apulannan uutta Kiila-albumia lähes tauotta pari päivää. Sillä levyllä on melkein kaikki mitä tästäkin sotkusta voisi sanoa.
Epäröin. Tiedän, mutta pelkään. Voisin ummistaa silmäni, mutta ilman luottamusta en voi elää. Otan kaikki yksinäisyyden kauhut mieluummin kuin ainaisen epäilyn.
torstaina, huhtikuuta 14, 2005
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiila on loisto albumi!
Kiitos kommentista, jonka olit jättänyt blogiini, lämmitti mieltä:)
Joskus joutuu vaikeidenkin ratkaisujen eteen, mutta sen tietää kyllä sydämessään mitä elämältään haluaa..Ja muista ettei yksinäisyyden todellakaan tarvitse olla ikuista. Kaikella on aikansa.
Kiila on mahtava. Se antaa voimaa.
Sydän tietää, on tiennyt koko ajan, mutta en halunnut uskoa sitä. Sydän, sielu, se tietää. Nyt maksan niistä vuosista, joina yritin haudata sieluni ja tulla toimeen ruumiin ja mielen ontuvalla yhteistyöllä. Onneksi sielu on sitkeä, se ei jätä koskaan. Se on viimeinen, joka jää jäljelle. Kaivautuu esiin ja ravistelee hereille.
Saan sieluni takaisin, enkä ole enää yksin.
Kiitos vierailustasi, Elukka!
Lähetä kommentti