elossa

Syksy on ihana! Aamulla on ihan oikeasti kylmä, kiedon ylleni huivia ja takkia, pyöräily ilman käsineitä ei tule enää kuuloonkaan, ilma on rapeaa ja raikasta. Olen kahdessa päivässä tehnyt kuukauden työt, ja sama virkistävä energisyys on jatkunut työajan ulkopuolellakin vaikka öisin nukun yhtä vähän kuin ennenkin. Hetken mielijohteesta pakkasin tarvittavat varusteet mukaani maanantaina ja kävin töiden päätyttyä uusimassa salijäsenyyteni. Tuntui hyvältä palata takaisin vanhalle vakisalille - yritin kaksi vuotta turhaan kotiutua erääseen kolkkoon liikuntakeskukseen, jossa kyllä oli monipuolista tarjontaa mutta tunnelmaa ei ollenkaan. Sitä paitsi, mihin tarvitsisinkaan kaikkia niitä jumppatyttöjen ja sählypoikien hyppelytunteja, kun oikeasti tykkään puurtaa omaan tahtiini punttiosastolla.

Taukoa on ollut, ja sen huomaa. Joka paikkaan sattuu, paitsi selkään. Tavoite on siis saavutettu, sillä selkäkivut minut liikkumaan ajoivatkin. Puukko on poissa!

Piti kirjoittaa jotain oikeasti erityistä, mutta en muista mitä se oli. Menen nukkumaan. Palaan asiaan.

valoja

Tänään hamittaa ettei työhuoneessani ole ikkunaa. Ulkona on rytissyt ihan kunnolla, kadut lainehtivat, kävin äsken työkaverin huoneessa katselemassa kuinka salamat löivät järvelle. Upeaa.

Olen sisustanut kotona hullun lailla, ja varsinkin makuuhuoneeseeni olen ihan rakastunut nyt, se on ihana. Siellä on pimeää ja synkkää ja salaperäistä, värimaailma on musta-violetti-kulta; ripaus kaukoitää, hyppysellinen gotiikkaa, tummaksi lakattua puuta ja paljon kynttilöitä. Ja lipasto! Vihdoinkin minulla on lipasto! Huusin sen tyypillisen spontaanisti huuto.netistä viime viikolla ja ehdin melkein stressata itseni tolaltani kun tajusin ettei normaalisti suosimani kuljetusmuoto ("äiti, voisko joku teiltä hakea mulle ton hyllyn/kaapin/pesukoneen/muuttokuorman..") ollutkaan käytettävissä juuri tällä kertaa rengasrikon vuoksi. Onneksi kuitenkin sain ritarillista apua toiselta taholta, neito pelastettiin pulasta ja valtakunnassa on nyt siis lipasto. Kiitokset ja tsiljoona pusua herrasmiehelle!

Elämä on tasaantunut viime viikkoina; vedän henkeä ennen syksyyn sukeltamista. Yritän järjestää hauskuuksia syksyksi ja talveksi, lyhtyjä pimeyteen. Että jaksaisin rämpiä kaamoksen läpi pahemmitta mustelmitta. Viime talvena kaikki meni hyvin aina vuodenvaihteeseen asti: oli illanistujaisia, juhlia, konsertteja, joulunviettoa, paljon hauskaa. Sitten tuli tammikuu, vetinen ja harmaa: vaikka verhot veti ikkunan eteen, se harmaus oli silti kaikkialla. Itkin kaksi viikkoa, vaikka ei ollut mitään syytä olla surullinen!

Paras keino selviytyä pimeimmän ajan yli olisi pois Suomesta lähteminen, mutta siihen ei ole mahdollisuutta tänäkään vuonna. Panostan siis enimmäkseen kotiin; valaisimiin, oleiluun ja kääriytymiseen, mutta myös satunnaisiin pieniin riemuihin kotioven ulkopuolella. Vielä tässä vaiheessa kalenteri on vapaa-ajan osalta autiomaata, mutta kyllä sinne hämärään varmaan pian muutama tuikku syttyy.

Ukkonen matkusti eteenpäin mutta jätti jälkeensä paineen tunnun. Tänään on turhan työn ja erheellisten napinpainallusten päivä. Voisin helposti nukahtaa..

kumikananpää

Oi hienoutta! Niin ankea paikka kuin Jokela onkin, kannatti siellä silti käydä edes näin kerran tällä vuosituhannella. Saavuimme juuri parahiksi paikalle kun Sydän, sydän aloitteli soitantaansa. Kuvia en viitsinyt ottaa enempää kuin ihan muutaman siinä keikan alkuvaiheessa; sitten käärin kameran takaisin punaiseen suojapussiinsa, sulloin sen laukkuuni (joka oli hyvässä turvassa aidan toisella puolella) ja liityin iloisesti tanssahtelevan yleisön joukkoon. Tunnelma oli vallaton! Käsiä ilmassa! Tukka heilui!

Omista ykkössuosikeistani kuultiin ainakin Käki ja Jänis ja Kukko.. ja tietysti monta muuta. Pappa sanoi, että.. jäi valitettavasti väliin tällä kertaa. Ehkäpä se kuullaan syyskuussa Virgin Oilissa. Varasin liputkin jo! (Sydärit myös torstaina On The Rocksissa, menkääpä sinne jos suinkin pääsette - minä en valitettavasti pääse.)

Loppuilta sujuikin iloisessa humalassa, junailimme seurueeni kanssa Helsinkiin ja juopottelimme antaumuksella. Päädyin yöksi toisaalle, aamulla torkuin päänsärkyisenä ja valkosipulin maku suussani nähden tolkuttoman absurdeja unia. Niihin sisältyi mm. hammasharjoja linnunpesässä, sähkötolppaan naulattu kumikana, huovutettuun jänispukuun pukeutunut lapsi, anime-hahmoja ja liian painavia sukupuolielimiä. Aivan mahtavaa! (Outoja unia näin myös lauantaiaamuna kuohuviinikännin jälkeen. Onnistuin sammumaan sohvalle aamuyöstä! Siitä ei sitten puhuta!)

Kun joskus myöhään iltapäivällä selviydyin takaisin kaupunkiin, oli tietenkin saatava pizzaa ja jääkylmää Pepsiä, ja pari DVD:tä asematunnelin TopTenistä. Jotenkin suoriuduin kotiinkin, enkä edes nukahtanut junaan. Huomenna töihin. Ihana viikonloppu! Kiitos kaikille siihen osallistuneille!

keskellä

Ihanat, pimeät, lämpimät, upottavat elokuun yöt! Istun parvekkeella kynttilänvalossa pienessä kuohuviinihiprakassa ja kuuntelen Radioheadia. Jätin ihan tarkoituksella järjestämättä itselleni mitään menoja, olen niin kovasti odottanut tällaista omalle rauhalle pyhitettyä iltaa. Kukaan ei kaipaa, mitään ei täydy, mikään ei suuremmin huoleta. On hyvä olla näin, kiireettä, stressaamatta aamuherätyksestä, tarvitsematta miettiä kommunikaation kiemuroita. En voi ymmärtää itseäni väärin, en ainakaan tänään.

Toistan ehkä itseäni, mutta se sallittakoon: tämä on ollut hieno kesä. Edellistäkin hienompi. Sateista huolimatta. Alkukesän hämmentynyt, varovainen riemu vaihtui ensin keskikesän riehakkuuteen, sitten loppukesän täyteläiseen seesteisyyteen. Tämä aika vuodesta on suosikkini, valo päivisin niin rehevää, ilmassa muutoksen tuoksu; illat hikisyydessään kuin kiihkeitä syleilyjä. Ja yöt.. näihin öihin voisi kietoutua lopullisesti. Jos joskus yö on ihoa, niin elokuussa juuri.

Olen onnellinen tänään. Oikeastaan todella onnellinen. Jokin aika sitten elämässä oli liikaa täytymistä, epämääräistä pakkoa, itse aiheutettua toki, ja siksi kai tavallistakin jäytävämpää. Tällä hetkellä suurin osa kaikesta siitä rajautuu selkeämmin. Tavallinen työrutiini on tervetullut muutos entiseen. Ei tarvitse eikä edes kannata ottaa velvollisuuksia mukaan toimistosta; kahdeksan tuntia päivässä riittää niiden setvimiseen hyvin. Viimeksi kulunut vuosi oli toisenlainen, kaikki irtonaiset asiat ja tekemättömät tehtävät roikkuivat mukana koko ajan, enkä saanut niistä otetta kun en osannut aloittaa. Tai jos aloitinkin, lopettamisen kanssa tuli ongelmia, ja sitten väsyin. Nyt on toisin, helpompaa monella tavalla.

Sataa, mutta se ei haittaa. Viihdyn. Koti on pitkästä aikaa rakas, olen järjestellyt sitä uusiksi, siitä aina tietää että syksyyn ei ole enää pitkä aika: en halua täältä minnekään.

tänään

Näin aivan ihanaa unta viime yönä! Rakkausunta! Suussa maistuu sokeri vieläkin!

Unessa olin menossa johonkin vanhaan taloon sisäpihan kautta. Rappukäytävässä vastaan käveli punaisissa haalareissa muutama remonttimies, joista yksi törmäsi minuun. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, vaikka ensin vähän närkästyin kun luulin hänen olevan juovuksissa. Tapasimme hetken kuluttua uudestaan ulkona. Vietimme koko illan yhdessä, ja hänen läsnäolonsa sai minusta esiin uusia puolia. Hän opetti minut taikomaan! Tai ei oikeastaan edes opettanut, vaan sai minut uskomaan että osaan, ja niin osasinkin.

Osoitin sormellani pihalle luomaani uima-allasta, jossa oli lokkeja ja ankkoja (ne lentelivät ylös alas ja suihkuttivat vettä nokastaan), ja pyyhkäisin lokit pois. Tilalle loin flamingoja ja palmuja. Uima-allasjuhlissa tulee myös olla grilli ja drinkkibaari, joten loin nekin. Juhlissa oli paljon pirteisiin ranta-asuihin pukeutuneita ihmisiä, jotka grillasivat ananasta ja pihvejä ja joivat iloisenvärisiä juomia kauniista laseista. Minä ja Rakkaus istuimme lähekkäin ja myhäilimme. Hänellä oli maailman kauneimmat silmät: viisaat, kirkkaat, syvät ja turkoosit kuin meri. Välillämme roikkui sanaton ymmärrys kuin näkymätön riippusilta. Minusta tuntui kuin olisin tuntenut hänet aina.

Myöhemmin illalla olimme yökerhossa, joka oli samalla vene. Tapasimme vanhoja ystäviäni. Eräs heistä oli raskaana ja piilotteli kasvavaa mahaansa ison mustan villapaidan alle. Minä ja Rakkaus istuimme iltaa heidän kanssaan kannella, ja kaikkien mielestä me olimme ihastuttava pari. Ilta-aurinko valaisi hänen kasvonsa pehmeästi. Oli lämmin.

Heräsin kahdesti ukkosen raivotessa jossain ylläni. Salamat valaisivat huoneen paksuista verhoista huolimatta. Olisin halunnut katsoa koko näytöksen, mutta en tohtinut nousta sängystä, pelkäsin etten enää saisi unta.

Aamulla ilma oli vähän kevyempää kuin eilen.

eikä vielä ole edes ilta

On syksy, ainakin virka-aikaan. Sähköpostiin on tänään tipahdellut viestejä enemmän kuin koko heinäkuussa yhteensä (mikä ei toki ole paljon siltikään) ja ihan oikeita töitäkin on siis täytynyt tehdä. Eilinen palaveri kesti kuusi ja puoli tuntia. Tulen töistä kotiin nääntyneenä, sisäkköni ei vieläkään ole siivonnut, rojahdan istumaan ja nuokun iltaan asti miettien että pitäisi pestä, pitäisi pyykätä, pitäisi järjestää. Ja päivä on ohi. Ja herätyskello soi.

Selittelen näin siis sitä, miksen enää päivitä blogia yhtä kiivaaseen tahtiin kuin aiemmin kesällä, kun työpäivinä ei oikein ollut muuta tekemistä kuin klikkailla itseään virtuaaliavaruudessa minuutti minuutilta eteenpäin. Olen yhtäkkiä väsähtänyt. Kesä on ollut ihanan kepeä, mutta myös uuvuttava tavallaan. On tapahtunut niin paljon. Olen tavannut ihmisiä, ja osa heistä on heilauttanut maailmaani niin etten tiedä mitä ajatella. Olen löytänyt paljon uusia hyviä asioita, kuunnellut ääniä ja sanoja (ja etenkin taukoja äänten ja sanojen välissä), nähnyt unia sekä valveilla että nukkuessani, hymyillyt ja nauranut ja rakastanut lähes joka hetkeä, rakastanut läkähtymiseen asti! On vaikeaa hengittää tasaisesti kun yhdessä kesässä pitää elää koko vuoden elämä.

Älkää puhuko talvesta. Kyllä minä tiedän että se on lähellä - ei se koskaan kovin kauas mene. Mutta minun kesäni jatkuu vielä, se jatkuu niin kauan kuin valoa riittää.

Nähdään Ankkarockissa, anteeksi jo etukäteen jos pompin varpaillanne NIN:n keikalla!