muovitaskumaanantai

Unet käyvät koko ajan oudommiksi. Viime yönä seikkailin isossa hallissa, jossa oli määrä järjestää messut tai joku vastaava tapahtuma. Siellä oli paljon myyntipöytiä, myös muutamat ystävistäni olivat paikalla myymässä valmistamiaan tai Intiasta tuomiaan vaatteita ja koruja. Vaeltelin messuosastojen välissä ja yritin löytää jotain kiinnostavaa, mutta kaikki oli jotenkin sekavaa. Yhtäkkiä huomasin, että David Lynch oli saapunut tapahtumaan markkinoimaan uusinta elokuvaansa, joka oli jonkinlainen sekoitus Eraserheadin tyylistä mustavalkoista taidefilmiä ja japanilaista kummitustarinaa. Menin heti katsomaan, mitä Lynchin messuosastolta löytyisi ja törmäsin ensimmäiseksi Kyle MacLachlaniin. Esittelin itseni ja kysyin, tarvitsivatko he apua. Kyle pyysi minua auttamaan painavan kahvinkeittimen siirtämisessä. Tartuin keittimeen, ja yhdessä työnsimme sitä pöydällä kymmenisen senttiä eteenpäin.

Seuraavaksi näin itse herra Lynchin istumassa pöydän toisella puolella. Hän näytti aivan hirveältä, naama oli punainen ja pöhöttynyt ja tukka rehotti pitkänä ja siistimättömänä. Asetuin kuitenkin muiden fanien sekaan kättelyjonoon, esittelin itseni ja kerroin olevani Suomesta. Joku hintelä nuorukainen tökki minua selkään terävillä kynsillään ja mulkoili ivallisesti kun käännyn katsomaan häntä. Poistuin paikalta nopeasti, sillä minua ahdisti idolini rähjäinen olemus. Katselin uuden elokuvan traileria kaitafilmiltä. Siinä seikkaili valaita. Ostin postikortin, jossa oli kuvattu kohtaus elokuvasta: kuvassa oli sekaisella vuoteella kaksi pelottavailmeistä japanilaislasta. Sängynpeitto oli tahriintunut vereen.

Lähdin kävelemään ympäri messuhallia. Viereisellä messuosastolla ripustettiin katosta roikkumaan erilaisia kankaita: violettia, mustaa, upeita medaljonkikuvioita. Lopulta koko komeuden ympärille viritettiin valtava, useiden kymmenien neliömetrien kokoinen lampaantalja, joka ei kuitenkaan ollut täyttä villaa vaan osaksi tekokuitua. Jatkoin matkaani ja saavuin suureen eteishalliin, jossa huumaannuin tilan avaruudesta, kävelin takaperin ja tanssahtelin. Tapasin jälleen Kyle MacLachlanin, ja kysyin häneltä: "Was that really David? He didn't look too good, I'm a little worried about him." Kyle nyökkäsi, mutta ei kommentoinut huolestuneisuuttani mitenkään. Menimme samaa matkaa hallin perälle, jossa oli ovi naisten nyrkkeilykerhon pukuhuoneeseen. Kyle meni sisään, mutta minä lähdin takaisin messuhallin puolelle.

Näin jälleen Lynchin, ja tällä kertaa hän näytti voivan hieman paremmin, hörppi tosin tiuhaan tahtiin kirkasta nestettä, josta en tiennyt oliko se vettä vai jotain muuta. Istahdin hänen viereensä juttelemaan. Kerroin, että häntä kaivataan kovasti hänen kotisivuillaan, ja että kaikki lähettävät paljon terveisiä. Hän näytti unohtaneen koko sivuston ja muisti ainoastaan yhden jäsenen nimen. Pyysin että hän kirjoittaisi tervehdyksen postikorttiin, jonka aioin lähettää eräälle toiselle jäsenelle. Hän alkoi kaivaa kameraa paitansa rintataskusta ja pyysi vastapäätä istuvaa miestä ottamaan meistä yhteiskuvan. Ojensin miehelle myös oman kamerani, mutta juuri kun hän oli ottamassa kuvaa, eteemme sipsutteli kaksi nuorta naista kantaen välissään ikkunankarmia tai kehystä. Karjaisin heille: "Would you move over, please! Thank you!" ja tajusin miehen näpänneen kuvan juuri sillä hetkellä kun huusin. Ajattelin, että onpa noloa, tuota kuvaa ei voi koskaan näyttää kellekään.

Olisin halunnut kertoa Lynchille, kuinka paljon pidin hänen Pariisin näyttelystään, mutta hänen naisystävänsä saapui paikalle ja istahti hänen syliinsä, emmekä enää voineet jatkaa puhumista. En muista miten uni jatkui. Heräsin kännykän julmaan piipitykseen kello 6.55. Maanantai.. voisiko enempää väsyttää?

***
Paikallisen Prisman levyvalikoima ei tuottanut tuloksia, joten klikkailin itseni nettikauppaan. Nyt on tilauksessa kaksi levyllistä Sydän, sydäntä; toivottavasti posti kulkee nopeasti. Ei sillä että mitenkään alkaisin kyllästyä Zeitgeistiin, mutta ehkä jotain muutakin voisi välillä kuunnella! (Suosikkibiisikseni Zeitgeistilta on muuten valikoitunut 7 Shades of Black, se kolahtaa jostain syystä hurjasti.)

Oi aivottomuus. Siirryn takaisin eriväristen muovitaskujen pariin.