Mikä takkuinen iltapäivä, ei edes unelmaa vaivattomasta soljunnasta. Ei sekunnin hengähdystaukoa äitiydestä, ja jos puolikas ajatus varkain alkaakin kasvaa päähän, pienet tahmaiset sormet kitkevät sen välittömästi ja hautaavat keksi-, jäätelö- ja sylivaatimuksiin tai hukuttavat kiukkuraivomyrkkyyn, jolle ei ole vastalääkettä. (Uskaltautuessani hetkeksi koneen ääreen toteamaan tätä, vaatimuskeksit puolestaan hukuttautuivat tyhmän äidin vartioimattomaan vesilasiin olohuoneessa.)
- - -
Helle on hulluutta, vaikka sen soisi olevan ennemmin hellyyttä ja hulmuhelmoja, auringon kanssa flirttailevaa kesänapaa ja nurmikolla kipristeleviä vapautuneita varpaita, yksinkertaisia ja helppoja ajatuksia kaukana seilaavista pilvilaivoista ja mansikkaostoksista torilla, laiskaa loikoilua ja silmien siristelyä, ja ehkä viereistä ihoa myös, paahteentuoksuisena ja kihelmöivän liki. Helle ei saa olla raivoa ja uupumusta ja suoriutumispakkoa, ja juuri niitä se on tänään ollut. Vaikka on loma eikä velvollisuuksia. Paitsi se tahmanäppinen.
En ehkä olisi näin kireä, ellei vihdoinkin olisi ollut kirjoitustuntemuksia, pitkästä aikaa oikeasti ja kunnolla. Katkenneista ajatuksista ei oikein ole materiaaliksi. Hämilläni arvailen, mitä muistiinmerkittävää tänään tulikaan nähtyä ja jossiteltua, mutta koko rakennelma on hajonnut taivaan tuuliin kuin tahmanäppisen puhaltama voikukanhahtuvapallero.
(Yritin pelastaa päivän pyöräilemällä - liian monta kilometriä paahteessa, ja vielä minihame päällä - kirjastoon aikomuksenani vihdoin maksaa sakkomöröt pois ja saada vastineeksi uusia raikkaita ajatuksia iltalämpimällä parvekkeella mansikkajäätelön kera nautittaviksi, mutta nuupahtanut nainen tiskin takana ilmoitti atk-järjestelmän olevan poissa käytöstä jostain tuntemattomasta syystä. Siis ei kirjoja, ei tuoreita iltasatuja kymmeniä kertoja kaluttujen tilalle, ei mitään muuta kuin väsyneet jalat ja rähinätuokio valintamyymälässä kotimatkalla.)
Nyt jos saisin itse päättää, huutaisin, lujaa.
tiistaina, heinäkuuta 05, 2005
maanantaina, heinäkuuta 04, 2005
saa minut tuntemaan
Koska aurinkokin meni pilveen, ehdin vielä hetken istua tässä ja pohtia minua pitkään mietityttänyttä asiaa. Rakkaudesta, tai tunteista, tuntemisesta, on kyse taas kerran.
Olen kyseenalaistanut omaa tapaani rakastaa tai kuvitella rakastavani. Se ei ole koskaan ollut kovin todellista. Vilpittömintä rakkautta tunnen lastani kohtaan, silti osaan äitinäkin olla vaativa ja ilkeä. Häpeän sitä. Mutta rakkaus lapseen ei tunne kiintiöitä, se ei lopu, vaikka joskus ohenee hieman, niinä päivinä kun joutuu muutenkin venymään napsahdusrajoille asti ja laskemaan sormia, varpaita, lampaita ja sataan. Nykyään niitä päiviä on vähemmän, ei oikeastaan ollenkaan, mutta vaikka venyisin aamusta iltaan, rakastaisin lastani. Ehdoitta.
Kaikki muu on aina ollut ehdollistettua ja säännösteltyä. Rakastuminen on ollut vaatimus: Ole minulle hyvä, saa minut tuntemaan. Kaiken jälkeen jäljelle jää raivo, kun se ei menekään niin. En tullutkaan ehjäksi, en unohtanut itseäni, en muistanutkaan sinua. Et jäänytkään minuun. Enkä minäkään saanut sinua tuntemaan muuta kuin sitä samaa raivoa. Kumman "tahdon" oli vilpittömin? Kumman uhrautuminen puhtainta? Kumman itsekkyys oikeutetuinta? Milloin siitä tuli kilpailu?
Kaiken jälkeen tuntee itsensä petetyksi, vaikka lupaukset on annettu syyntakeettomassa tilassa, lumoutuneena nähdyksi tulemisesta. Rakastuminen on aina rakastumista omaan peilikuvaansa toisen sumentuneissa silmissä.
"Saa minut tuntemaan" on sanottava itselle, ei toiselle. Muuta avainta ei ole.
Olen kyseenalaistanut omaa tapaani rakastaa tai kuvitella rakastavani. Se ei ole koskaan ollut kovin todellista. Vilpittömintä rakkautta tunnen lastani kohtaan, silti osaan äitinäkin olla vaativa ja ilkeä. Häpeän sitä. Mutta rakkaus lapseen ei tunne kiintiöitä, se ei lopu, vaikka joskus ohenee hieman, niinä päivinä kun joutuu muutenkin venymään napsahdusrajoille asti ja laskemaan sormia, varpaita, lampaita ja sataan. Nykyään niitä päiviä on vähemmän, ei oikeastaan ollenkaan, mutta vaikka venyisin aamusta iltaan, rakastaisin lastani. Ehdoitta.
Kaikki muu on aina ollut ehdollistettua ja säännösteltyä. Rakastuminen on ollut vaatimus: Ole minulle hyvä, saa minut tuntemaan. Kaiken jälkeen jäljelle jää raivo, kun se ei menekään niin. En tullutkaan ehjäksi, en unohtanut itseäni, en muistanutkaan sinua. Et jäänytkään minuun. Enkä minäkään saanut sinua tuntemaan muuta kuin sitä samaa raivoa. Kumman "tahdon" oli vilpittömin? Kumman uhrautuminen puhtainta? Kumman itsekkyys oikeutetuinta? Milloin siitä tuli kilpailu?
Kaiken jälkeen tuntee itsensä petetyksi, vaikka lupaukset on annettu syyntakeettomassa tilassa, lumoutuneena nähdyksi tulemisesta. Rakastuminen on aina rakastumista omaan peilikuvaansa toisen sumentuneissa silmissä.
"Saa minut tuntemaan" on sanottava itselle, ei toiselle. Muuta avainta ei ole.
hämmennettynä
Lisäsin blogiini iltapäivällä laskurin, joka laskee kävijät (ei sivunlatauksia), ja nyt täytyy tunnustaa että ihmettelen. Tähän mennessä (n. 8 tunnin aikana) sivulla on pyörähtänyt 30 vierasta. Minä kun luulin että tänne ei eksy kuin muutama onneton, joille olen linkkiä tyrkyttänyt. En juuri koskaan kommentoi toisten blogeihin, olen siinä huono, enkä voi odottaa kommentointia itsekään, mutta olisipa silti kiinnostavaa tietää kuka päättömiä melkein-tarinoitani lukee.
Ilta venyi ja kutistui, viihdyin sohvalla elokuvan parissa. Olen miettinyt syitä yhtäkkiseen sanomisen tarpeeseeni, eikä niitä ole monta. Luulen eräällä olevan osansa tässä. Eräs on ennenkin potkinut minusta lauseita ulos, ja tämähän se vastaus taitaa olla kahteen äskettäin molemminpuolisesti esitettyyn miksi-kysymykseen. Ainakin yksi mahdollinen.
Piti maalata, en maalannut. Viimeisestä loikoilupäivästä on aikaa, en koe huonoutta nyt.
Ilta venyi ja kutistui, viihdyin sohvalla elokuvan parissa. Olen miettinyt syitä yhtäkkiseen sanomisen tarpeeseeni, eikä niitä ole monta. Luulen eräällä olevan osansa tässä. Eräs on ennenkin potkinut minusta lauseita ulos, ja tämähän se vastaus taitaa olla kahteen äskettäin molemminpuolisesti esitettyyn miksi-kysymykseen. Ainakin yksi mahdollinen.
Piti maalata, en maalannut. Viimeisestä loikoilupäivästä on aikaa, en koe huonoutta nyt.
sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2005
uusia asioita
Latasin Messengerin, ja nyt odottelen jotakuta viemään meseneitsyyteni. Olen ihmeissäni teknologiasta.
En ole ehtinyt ulos edelleenkään. Maalatakin täytyisi, tai: Täytyisi tahtoa maalata. Oikeastaan maalaustelineen kantaminen nyt jo varjoisalle parvekkeelle ei olisi ensinkään huono idea. Voisin ehkä myös vaihtaa levyä, tajusin vasta nyt että Captain Beefheart soi yhä, ilmeisesti olen painanut repeat-nappulaa ajatuksissani.
En ole ehtinyt ulos edelleenkään. Maalatakin täytyisi, tai: Täytyisi tahtoa maalata. Oikeastaan maalaustelineen kantaminen nyt jo varjoisalle parvekkeelle ei olisi ensinkään huono idea. Voisin ehkä myös vaihtaa levyä, tajusin vasta nyt että Captain Beefheart soi yhä, ilmeisesti olen painanut repeat-nappulaa ajatuksissani.
tärinätuokio
Aamulla heräsin, hengitin liian syvään ja rintaan alkoi sattua, sydän löi nopeasti ja lujaa. Koko ylävartaloni tärisi sen jytkeen voimasta. Sitä kesti kauan, kai parikymmentä minuuttia, en saanut unta, en uskaltanut nousta. Kun se meni ohi, nukahdin ja näin sekavan selväunen, jossa mm. suutelin omaa peilikuvaani. Kylmä, pehmeä, intensiivinen suudelma. Join myös pahanmakuista ruskeaa nestettä kirkkaanvihreästä lasipullosta, sen piti olla taikajuomaa mutta se maistui niin pahalle etten saanut niellyksi. Luulisin, että dammarvernissa voisi maistua juuri sellaiselle. Ikinä ennen ei unessa ole mikään aistielämys ollut yhtä tyrmäävä.
Jaksoin nousta vuoteesta kai kahden jälkeen. Laitoin Captain Beefheartin soimaan, notkuin suihkuun ja silitin hameen. Käytin hyväkseni eteläparvekkeeni viimeisen aurinkotunnin, yritin lukea muinaista lempikirjaani, Camus'n Putoamista, mutta aurinko ei antanut minun ymmärtää sanoja. Se ei siedä kilpailijoita.
Aurinko on vaarallinen, sen kanssa ei kannata alkaa läheiseksi. Se hellii, ymmärtää, hyväilee, rohkaisee ja kaunistaa, mutta ei taivu toiveisiin. Se on arvaamaton, epäluotettava, julma ja ailahteleva, se sokaisee, polttaa ja tuhoaa, se tulee ja menee kuten haluaa. Silti antaudun sille, vaikka tiedän ettei saisi. Aurinko on raukaiseva rakastaja, täyttymätön lupaus, se lämmittää, saa kuumaksi, odottamaan räjähdystä jota ei tule.. vielä. Ei vielä..
Kun aurinko tulee tiensä päähän, räjähtääkö se vai sammuuko vain? Onko maailmanloppu pelkkää valtavaa orgasmia vai hiljainen hiipuminen, kaikkien aikojen antikliimaksi?
Kaikenlaista miettii ihminen kesäisenä sunnuntaina.
Jaksoin nousta vuoteesta kai kahden jälkeen. Laitoin Captain Beefheartin soimaan, notkuin suihkuun ja silitin hameen. Käytin hyväkseni eteläparvekkeeni viimeisen aurinkotunnin, yritin lukea muinaista lempikirjaani, Camus'n Putoamista, mutta aurinko ei antanut minun ymmärtää sanoja. Se ei siedä kilpailijoita.
Aurinko on vaarallinen, sen kanssa ei kannata alkaa läheiseksi. Se hellii, ymmärtää, hyväilee, rohkaisee ja kaunistaa, mutta ei taivu toiveisiin. Se on arvaamaton, epäluotettava, julma ja ailahteleva, se sokaisee, polttaa ja tuhoaa, se tulee ja menee kuten haluaa. Silti antaudun sille, vaikka tiedän ettei saisi. Aurinko on raukaiseva rakastaja, täyttymätön lupaus, se lämmittää, saa kuumaksi, odottamaan räjähdystä jota ei tule.. vielä. Ei vielä..
Kun aurinko tulee tiensä päähän, räjähtääkö se vai sammuuko vain? Onko maailmanloppu pelkkää valtavaa orgasmia vai hiljainen hiipuminen, kaikkien aikojen antikliimaksi?
Kaikenlaista miettii ihminen kesäisenä sunnuntaina.
promillet rivissä
Kesämekko vetää puoleensa vääränlaisia ihmisiä. Ainakin kolme ruutupaitaista puolitötterötukkaa tuli liki ja tarjoili töksähteleviä lauseita. En huolinut. Kukaan ei osaa. Paitsi Jotkut.
Olen juonut desin viinaa ja kolme tequilaa, en paljon mutta riittävästi tälle illalle. Baari olisi ollut vielä auki, ystäviä nauramassa kanssani, rahaakin juomaan tai kahteen, mutta lähdin pois. Olen kai parantunut siitä hullusta uskostani, että menetän parhaat bileet jos en ole viimeisenä paikalla, Pohjanmaan ja kantapään kautta. Tiedän jo, ettei missään odota kukaan/mikään, tai ehkä vain olen hyväksynyt osani ulkopuolelle jäävänä.
Kirjoitin tämän kaiken ja tökkäsin polvellani tietokoneen sammuksiin. Uudesta versiosta tiedän unohtaneeni jotain tärkeää.
Kukaan ei haastanut minua kuuden sanan novelli -meemiin, mutta osallistun siihen silti. Pronominien valintaa on mietittävä hetki. Jokainen versio kertoo erilaisen tarinan. Päädyn itsekeskeisimpään.
Minun puolestani voisit kuolla minun puolestani.
Olen juonut desin viinaa ja kolme tequilaa, en paljon mutta riittävästi tälle illalle. Baari olisi ollut vielä auki, ystäviä nauramassa kanssani, rahaakin juomaan tai kahteen, mutta lähdin pois. Olen kai parantunut siitä hullusta uskostani, että menetän parhaat bileet jos en ole viimeisenä paikalla, Pohjanmaan ja kantapään kautta. Tiedän jo, ettei missään odota kukaan/mikään, tai ehkä vain olen hyväksynyt osani ulkopuolelle jäävänä.
Kirjoitin tämän kaiken ja tökkäsin polvellani tietokoneen sammuksiin. Uudesta versiosta tiedän unohtaneeni jotain tärkeää.
Kukaan ei haastanut minua kuuden sanan novelli -meemiin, mutta osallistun siihen silti. Pronominien valintaa on mietittävä hetki. Jokainen versio kertoo erilaisen tarinan. Päädyn itsekeskeisimpään.
Minun puolestani voisit kuolla minun puolestani.
lauantaina, heinäkuuta 02, 2005
myöhemmin, tapahdun
Yritän humaltua, juoma on pahanmakuista. Olen vihainen kaikille ystävilleni. Haluan elää maailmassa, jossa ihmiset ovat helppoja, siis tottelevat minua.
Kesämekko saa olon tuntumaan naiselliselta, yleensä en yllä siihen asti. Alkoholi, 800 mg Burana ja PMS vienevät naiseuteni tänä iltana pelottavan kaukaisiin syvyyksiin. Haluan, ja en.
Jos säännöt kerrotaan jo alussa, ja silti haluaa pelata, onko oikeutta nurista siitä ettei sääntöjä voi muuttaa? (Kysymyksenasettelu oli huonosti harkittu, en edes halua pelata. Vihaan pelaamista. En osaa sitä.)
Päähän sattuu vieläkin.
Kesämekko saa olon tuntumaan naiselliselta, yleensä en yllä siihen asti. Alkoholi, 800 mg Burana ja PMS vienevät naiseuteni tänä iltana pelottavan kaukaisiin syvyyksiin. Haluan, ja en.
Jos säännöt kerrotaan jo alussa, ja silti haluaa pelata, onko oikeutta nurista siitä ettei sääntöjä voi muuttaa? (Kysymyksenasettelu oli huonosti harkittu, en edes halua pelata. Vihaan pelaamista. En osaa sitä.)
Päähän sattuu vieläkin.
kipupistekirjoitusta
Olen ajatellut tänään vain vähän, enkä edes kovin intensiivisesti.
Maailmani on melko outo. Tarkoitan myös maailmaa pääni ulkopuolella. Tosin aina en voi olla varma kummasta on kyse, siitä todellisuudesta ulkona minusta vai sisäisestä surreaalimaailmastani, jossa lauseet ilmestyvät tyhjästä mutta väärään aikaan. Sitä oudommalta tuntuu kun vaaditaan puhumaan ilman näppäimistön ja kymmenen minuutin lauseenmuodostusajan tukea. En ole instant-ihminen, en toimi reaaliajassa, liikun kaduilla huojuvana molekyylivyörynä ja pysyn vaivoin kasassa. Tilanteisiin reagoiminen on mahdotonta. Joihinkin tilanteisiin ei voi reagoida edes seuraavana päivänä, edes koskaan.
En ole kovin fyysinen olento. Siitä todistaa jo taipumukseni kolhia hartioitani ovenpieliin, varpaitani tuolinjalkoihin ja kyynärpäitäni kaapinoviin. Ihan kuin en tajuaisi olevani olemassa myös pääni ulkopuolella. Olen yliaktiivinen havaintokeskus josta roikkuu holtittomia, mustelmaisia raajoja. Jotkut sanovat kömpelöksi, ja voi kai sen niinkin ilmaista.
Mielelläni on ehkä jonkinlainen yhteys sieluuni, ruumiini taas tuntuu olevan irrallaan kummastakin. Kosketukset eivät yllä ruumiista edemmäs, sielu ei liikahda, mieli tarkkailee ja analysoi, lakkaamatta. Mieli tietää, että julmimmat kädet hyväilevät hellimmin. Sielu ei tiedä mitään, se nukkuu. Ruumis ei välitä, sille on ihan sama, se ei nosta ihokarvoja pystyyn kosketuksen odotuksesta.
Tänään iho tuoksuu auringolle ja blues keinuttaa lanteita.
Maailmani on melko outo. Tarkoitan myös maailmaa pääni ulkopuolella. Tosin aina en voi olla varma kummasta on kyse, siitä todellisuudesta ulkona minusta vai sisäisestä surreaalimaailmastani, jossa lauseet ilmestyvät tyhjästä mutta väärään aikaan. Sitä oudommalta tuntuu kun vaaditaan puhumaan ilman näppäimistön ja kymmenen minuutin lauseenmuodostusajan tukea. En ole instant-ihminen, en toimi reaaliajassa, liikun kaduilla huojuvana molekyylivyörynä ja pysyn vaivoin kasassa. Tilanteisiin reagoiminen on mahdotonta. Joihinkin tilanteisiin ei voi reagoida edes seuraavana päivänä, edes koskaan.
En ole kovin fyysinen olento. Siitä todistaa jo taipumukseni kolhia hartioitani ovenpieliin, varpaitani tuolinjalkoihin ja kyynärpäitäni kaapinoviin. Ihan kuin en tajuaisi olevani olemassa myös pääni ulkopuolella. Olen yliaktiivinen havaintokeskus josta roikkuu holtittomia, mustelmaisia raajoja. Jotkut sanovat kömpelöksi, ja voi kai sen niinkin ilmaista.
Mielelläni on ehkä jonkinlainen yhteys sieluuni, ruumiini taas tuntuu olevan irrallaan kummastakin. Kosketukset eivät yllä ruumiista edemmäs, sielu ei liikahda, mieli tarkkailee ja analysoi, lakkaamatta. Mieli tietää, että julmimmat kädet hyväilevät hellimmin. Sielu ei tiedä mitään, se nukkuu. Ruumis ei välitä, sille on ihan sama, se ei nosta ihokarvoja pystyyn kosketuksen odotuksesta.
Tänään iho tuoksuu auringolle ja blues keinuttaa lanteita.
tiistaina, kesäkuuta 28, 2005
eka kerta
Elukka oli haastanut meemiin. Tunnustan, että tämä on ensimmäinen kertani. Jännittää ihan! Kenelle heitän haasteen, lukeeko tätä edes kukaan? (Jos luet, sinut on haastettu! Antaudu! Ilmianna itsesi!) Varmuuden vuoksi haastan Koukuttajan. Katsotaanpa.
Siis laitetaan nyt kuusi tällä hetkellä soitetuinta biisiä. Hankala homma! Kuuntelen levyt yleensä kokonaan. Mutta jos nyt ihan fiilispohjalta arvioidaan, sanoisin että:
1. Tehosekoitin: Maailma on sun
2. David Bowie: Heroes
3. Prodigy: Hotride
4. 22 Pistepirkko: Sister May
5. Rauli Badding Somerjoki: Laivat
6. Apulanta: Vasten mun kasvojani
(Kulutin ainakin tunnin tämän asian pohtimiseen. Arvioni saattaa olla todella pielessä. Pääni tyhjenee välittömästi kun minulle aletaan esittää kysymyksiä.)
Siis laitetaan nyt kuusi tällä hetkellä soitetuinta biisiä. Hankala homma! Kuuntelen levyt yleensä kokonaan. Mutta jos nyt ihan fiilispohjalta arvioidaan, sanoisin että:
1. Tehosekoitin: Maailma on sun
2. David Bowie: Heroes
3. Prodigy: Hotride
4. 22 Pistepirkko: Sister May
5. Rauli Badding Somerjoki: Laivat
6. Apulanta: Vasten mun kasvojani
(Kulutin ainakin tunnin tämän asian pohtimiseen. Arvioni saattaa olla todella pielessä. Pääni tyhjenee välittömästi kun minulle aletaan esittää kysymyksiä.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
