nostalginen kirpeys

Ostan viimeisillä rahoillani omenoita torilta ja pyöräilen rantapuistikkoon lukemaan esseetehtävän pohjatekstiä. On vielä kesä, vieläkin! Aallokkoon ripotellut lokit keinahtelevat uneliaina ja valkeina, kaukaisen rannan puut häipyvät yleiseen sinisyyteen, kaislamättäät huojuvat tupeerattuina tuulessa jota ei vielä tarvitse paeta hihojen ja huivien suojiin. Haukkaan omenaa, ja kaikki lapsuuden ensimmäiset koulupäivät alkavat elää ympärilläni. Muistan ensimmäisen koulureppuni, sen punaisen, ja sinisen college-paidan joka ylläni aloitin toisen luokan. Seuraavan syksyn ensimmäisenä koulupäivänä luokan uudella pojalla oli samanlaiset housut kuin minulla, se oli noloa. Omenan kirpeys palauttaa mieleen sen kaiken, ja paljon enemmän: lyijykynien keltaisen maalipinnan, uusien pyyhekumien neitseellisyyden, miltä koulukirjat tuoksuivat kun ne avasi ensimmäisen kerran, jauhelihakeiton hajun käytävillä. Välitunnilla tuli kuuma, oli riisuttava pusero ja sitaistava vyötäisille. Takapihalla oli varjoisia kohtia puiden alla, mutta sinne ei saanut mennä. Keinujen kettingit vingahtelivat juuri oikein, eikä yksikään keinu maailmassa ole enää koskaan osannut äännellä niin kuin lapsuuteni koulunpihan keinut välituntisin. Aamut olivat viileitä, kotoa lähtiessäni nappasin puusta omenan evääkseni ja oikaisin pellon poikki, kävelin ohi kirjaston ja terveyskeskuksen hiekkatietä pitkin. Koulumatka kesti seitsemän minuuttia, sen laskimme uudesta rannekellostani naapurintytön kanssa, jolla oli sama etunimi kuin minulla. Kotimatkalla unohduin usein kirjastoon, minut tunnettiin siellä nimeltä, eikä kukaan sanonut mitään jos livahdin omin päin etsimään uusia kirjatuttavuuksia varaston puolelta. Sinisen kirjastokorttini lainaajanumero oli 2326, eikä lainarajoja tunnettu. Kannoin luettavaa kotiin kuin pikku Irja Kaarina Helakisan runossa: hän on lukenut monta kirjaa, varmasti ainakin miljoona. Kotiovella oli jo kova nälkä, omenaa ei enää tehnyt mieli.

Enää ei ole kotipihan omenapuita, talossa on asunut vieraita ihmisiä jo kahdeksan vuotta. Onneksi omenoita voi ostaa torin iloiselta myyjätytöltä.