Yksi syy siihen ettei minusta ehkä ole taiteilijaksi on se, että minulta odotetaan jotain muuta kuin mitä haluan antaa. Ihmiset pitävät taidokkuudesta, nokkeluudesta, tunnistettavuudesta, söpöydestä ja näppäryydestä - mielen tuotoksista. Sielun kuvat sen sijaan ovat vieraita, ne ohitetaan pikaisesti ettei tarvitsisi keksiä sanottavaa. Jokainen haluaa seinälleen suloisen nallekarhun, koska se sopii lastenhuoneen sisustukseen, mutta sielunmaisemani näyttää liian rumalta ja kömpelöltä kehystettäväksi.
Ehkä kyse onkin vain siitä ettei sielun kuvaamiseen ole tekniikoita, ei välineitä, ei sääntöjä joita seurata. Sielu on itsenäinen toimija, se tulee mukaan työhön jos sitä sattuu huvittamaan. Se on niin uusi ettei ole löytänyt muotoaan vielä.
Tai sitten sieluni on ruma ja kömpelö. Sekin on mahdollista. Pitäisikö ruma sielu vangita ja piilottaa? Kenen katseita se kaipaa?
"won't you please worship me
won't you love what I adore
I'm alone in my soul
I betrayed rock 'n' roll"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti