Tänään suren asioita joilla ei ole merkitystä kenellekään muulle kuin minulle. Suren esimerkiksi sitä, että Smashing Pumpkinsin Machina -cd on niin vaurioitunut ettei sitä pysty kuuntelemaan. Se kai soi liian usein liian hämärissä olosuhteissa aikoinaan, lepäsi jossain muualla kuin kotelossaan, kulki naarmuttavien, kunnioituksettomien käsien kautta. Haluaisin kuunnella sitä nyt, se on syysauringon, onnellisen irrallaanolon ja valtavan, kohteettoman kaipauksen levy.
Suren myös unohtuneita sanoja, sähköpostien katoavaisuutta, sitä etten ole tallentanut tärkeitä lauseita minnekään. Kokonaisia universumeja on luotu ja vapautettu tyhjyyteen jossa kukaan ei niitä näe eikä muista.
Pieniä suruja, merkityksellisiä vain jos päätän niin.
Olen nyt hetken vain itselleni. Lapsi kiipesi isänsä autoon naama onnesta sykkyrällä ja komensi äidin pois, HETI pois. Ei kai voi kuin nauraa, kun tietää miten luja on halaus ja miten paljon kerrottavaa kun taas perjantaina nähdään.
Lomapäiviä on enää muutama jäljellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti