kesäheilat

Paljastan nyt muutamia ehdottomasti (ja ainoastaan) kesään kuuluvia salarakkaitani. Lööppikamaa ei ole tarjolla, pieniä täyttymyksen hetkiä vain.

1. Milan Kundera. Viimeksi luin Kiireettömyyden, ja Olemisen sietämätön keveys on varmasti nautiskeltava taas piakkoin (jos siellä kirjastossa joskus ollaan toiminnassa). OSK kuuluu kesään niin kuin hyväilevänkevyt tihkusade ja ulkona kuivatetut lakanat. Rakastan Kunderaa, mutta vain kesäisin. (Talvisin voi siteerata, muttei koskaan lukea.)

2. Se: Pahaa unta? -albumi. Yari on eräs nolostuttavan usein unohtamistani sanoittajaihastuksistani, ja jotenkin juuri tämä levy puhuttelee alusta loppuun asti niin täydellisesti, että siteeraaminen on mahdotonta valinnanvaikeuden vuoksi. Pahaa unta? on kuulunut rakkaimpiin kesälevyihini jo vuodesta 1995, jolloin kännissä joiuttiin Varjoja joka ikisissä hipoissa illan päätteeksi muutaman synkkämielisen toverin kanssa. Yari (kuten Kunderakin) on niin terävä havainnoimaan ihmistä, että sen voi kestää vain kesäisellä ei-itsensä-vakavastiottavalla asennoitumisella.

3. Kauko Röyhkä, koko levytetty tuotanto 1990-luvun lopulle saakka (ja mikä ettei sen jälkeenkin, jos uudempia biisejä joskus kuulisi jossain). Jostain syystä en omista yhtäkään Kaukon levyä. En oikein ymmärrä miksi. Kauko on kesämiesten aatelia: svengaava, pirullinen, älykäs ja leikittelevä.

4. Toni Morrison. Rehevän, pimeän, syvän Etelän kuvaukset kolahtavat juuri kesäisin, ja etenkin helteellä. On ostettava vesimeloneja ja kuviteltava rämeiköt.

5. Donna Tartt. Viimekesäinen uutukaisihastukseni. Jumalat juhlivat öisin tuli luettua sattumalta kun ex-anoppi harvensi kirjahyllyään ja lahjoitti ylijäämiä meille. Pieni ystävä oli hämmentävän hieno myös.

6. Sylvia Plath, no, runot yleensäkin. Mutta varsinkin Plath. Ei niin kesäinen, mutta ehkä korttitalo romahtaisi jos Plathiin sekaantuisi pimeänä vuodenaikana.


(Pakko päästä kirjastoon. Pakko.)