Olen vieläkin humalassa, enkä vieläkään nuku - tämä lienee rappiota, tai valaistuminen. Ilta oli absurdi kaikin tavoin, eikä siitä sen enempää. Sain hymyillä nätisti kivalle ihmiselle ja puhua elokuvista.
Silmät painuvat kiinni. Tällaisissa kesäaamuissa on jotain, niin kuin pensaiden kaikki laulavat linnut aamulla ennen seitsemää tai sinne päin. On onnellista, ja samalla ei.
Katsotaan näkymää uudelleen herättyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti