Mull' ei oo sulle mitään.
Sull' ei oo mulle mitään.
Ei mitään muuta kun nää sanat.
Me voidaan jatkaa ja jauhaa samaa,
jauhaa ja jatkaa samaa,
silti meill' jää vain nippu sanoja,
ei mitään tekoja.
Enkä saa edes koskettaa sua
ilman ett' siitä syntyis sanoja.
(Kauko Röyhkä)
Olen ollut tänään hyödyksi ja hyvä, lakaissut luudalla mummon ovenedustaa kuin Tuhkimo, sommitellut taulut seinälle harmonisemmin, keittänyt perunat ja tiskannut ja jutellut ja näyttänyt valokuvia. Nyt olen kotona, ja kaikki tekemätön hiiviskelee tietoisuuden seinustoilla, kaikki minkä kimppuun tänään oli tarkoitus käydä, kaikki mikä on siirrettävä taas kerran huomiseen, ainaiseen huomiseen.
Eilen olin surullinen, mietin elämääni ja ihmisiäni, näin selkeämmin kuin koskaan miten samanlaisena kaikki toistuu. Luin vanhoja kirjeitä, ja yksi pysäytti erityisesti. Siitä on kai seitsemän vuotta aikaa, seurustelin vaikean tapauksen kanssa; kirje oli yhteiseltä ystävältämme joka koetti varoitella minua ja saada ymmärtämään ettei kaikki ole niin kuin esitetään. Hän oli oikeassa, ja nyt vuosien jälkeen hahmotan rivien väleistä nekin sanat joille silloin olin sokea.
Otinko opikseni?
En tietenkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti