Yö tuo levottomuuden. Juna ajaa läheltä ohi, kuu on hullu ja keltainen, poltan kynttilöitä enkä jaksa keskittyä. Öisin en voi maalata, sillä valoa ei ole tarpeeksi. Yksin on tylsää katsoa elokuvia, asunto on liian iso, en osaa päättää missä huoneessa olisin, päädyn käymään pitkän mesekeskustelun hyvässä seurassa.
Vuosi on kulunut niin nopeasti, että muistan vieläkin miltä hotellin lakanat tuntuivat ihoa vasten. Ehtivätkö rakot varpaissani jo muka parantua? Ihana Amsterdam, en ole unohtanut hetkeäkään. Miten voikin hullaantua niin, ensisilmäyksellä, rakastua jopa. Ei koskaan ihmisiin, mutta paikkoihin!
Joskus palaan sinne vielä, yksin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti